maanantai 14. lokakuuta 2013

Syksyinen pallo

Joku lukija juuri kehaisi 
että blogissani on ollut ihania kuvia.
No nyt on tiedossa ö-luokan kamaa.


Flunssa ja kuvaajan puute pakottaa
käyttämään peiliä ja itsensä kuvaamistaktiikkaa.

Perus tunikaa paininjalan alla.
Kangas majapuun paksua neulosta
ja kaava Autumn Mood (ob 5/2013).
Meinasin ensin laittaa tunikaan jotain väriä.
Päätin kuitenkin pitäytyä simppelissä 
ja lisätä värin huivilla, helmillä tms. koruilla.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Papuja ja tyynyjä

Ruusupapu saalis kerätty.
Satoa ei tullut kuin pieni nyrkillinen.
Sävyt oli niin kauniita,
 että oli ihan surku tehdä niistä ruokaa.


Olohuone on odottanut jo pitkään 
kauniita sisustustyynyjä.
Yksiväriset on kiireen keskellä ostettu tiimarista
ja isoin on päälystetty Marimekon 
markiisikankaalla (josta piti alunperin tulla
tuolinpäälisiä).


Tuskinpa ne kovin kauaa pysyy noin
kauniissa rivissä. 
Oho. Sohvasta onkin jo rakennettu maja.