tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulukranssit

Mikä ihana innostus.
Löysin sinooperin alesta styroksikransseja
ja päätin kokeilla tehdä jonkin näköisiä 
joulu-/talvikransseja.
Inspiroituneena metsään lenkille
materiaaleja keräämään.
Sammal on pyöritetty kranssin päälle 
vihreällä rautalangalla 
ja siihen on sitten tökitty kaikennäköisiä koristeita

Talviversiossa on valkoisia helmiä, hopealankaa, 
valkoinen rusetti ja kristalli. 
Alhaalla on sammalta jossa tönöttää hassuja sieniä.

Jouluversiossa sammalta ja vähän jäkälää.
Mustikanvarpuja ja muuta joulurekvisiittaa.

Ja tästä se kaikki lähti.
Sammalta, pukki pulkassa 
ja ympärillä ruskeaa satiininauhaa 
sekä kultanauhaa helmillä.

Ja vaikka meillä monta ovea onkin,
en jokaiseen viitsi kranssia ripustaa.
Sikälimikäli nämä siis säilyy rupsahtamatta,
saattaa läheisille olla tiedossa
luonnonläheisiä joululahjoja.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Maalaislapsen kaupunkivaatteet

Vaikka maalla asutaanki 
eksytään mekin välillä kaupunkiin.
Näitä reissuja varten poika tarvi
haalarin lisäksi housu-takki setin.
Housut löytyi kirpputorilta (ihan uudet)
ja takin ostin JesperJuniorista.

Mutta tottahan se setti kaipasi myös
hieman omaa kädenjälkeä ja niimpä
ompelin takkiin sopivan hatun ja lapaset.
Molemmissa on vuorina fleece ja hatussa
korvien kohdalla taas tuulen suojat.

Kaavat on piirretty valmisvaatteista.
Tumput on todellakin vain autoilua ja kaupunki
hengailua varten, sillä trikoohan imaisee veden itseensä sekunnissa.
Tumput oli lähinnä kaavan testailu,
sillä odotan sormi valmiina että Majapuun 
verkkokauppaan tulee lisää merinovillakankaita.
Hattuun piti tulla keltainen tupsu,
 mutta se lanka joka kaapista löytyi olikin sinappia.
Silmät siis auki ja lankaa bongaamaan.

Viikonloppuna Tampereen Kädentaito messuilla tuli vähän bongailtua.
Murun koira neulos oli pöydän viimeinen kangas,
mutta meidän onneksi minä pidän vihreästä ja lapsi koirista.
Lisäksi hahtuvaa hoitotädin joululahjaan, hamppuinen tiskiliina, 
alpakka-merinoa villasukkiin, alpakka bouclee 
omaan ja siskon tuubihuiviin. Ainiin ja lisäksi koivuiset puikot
joihin voi näppärästi keräillä vaijereita ja päitä tarpeen mukaan.
Niin ja ne kaikki ihanat puuhelmet. 
Ihan huippua!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Lätsät ja kotsat

Näitähän se vuodenaikakin jo vaatii.

Lapselle Murun neulos jämistä tupsupipo ilman vuorta
ja hieman kylmempiin keleihin trikoohattu fleece vuorella .
Korvien kohdalle ompelin vielä vuoren sisään tuulisuojat.

Majapuun paloautosta lapselle pipo joka vaatii kyllä tupsua.
Ja sitten itselle trikoopipo 
jossa vuori samaisesta oranssista fleecestä. 
On kyllä mukava.

Ja vielä neulotut pipot itselle ja miehelle. 
Langat on jotain Novitan jämiä.

Ja sitten tämä ihana keskeneräinen projekti.
Lanka loppui kesken mutta ehkä jo pian selviää 
mikä siitä tulee.
Sen verran voin paljastaa että Törölässä 
näille on tarvetta :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Paluu PipiPupun muodossa

Hiljaiseloa on vietetty.
Työelämä on vienyt mennessään ja 
täten ompeluaika on vähentynyt.
Tosin ompelupoydän sijainti lapsen leikkihuoneessa
ei ole ollut kovin inspiroiva paikka.
Mutta nyt, tadaa!
Raivasin itselleni kellarista oman huoneen.  

Täällä on ihanaa levittäytyä ja 
inspiroitua kaikessa rauhassa. 
Seinien tunkkainen panelointi on minua aina
hieman ahdistanut, mutta
eipä haittaa nyt. Katto on sentään valkoinen ja
valaistus hyvä.
Luksuksena vielä merinäköala ikkunasta. 

Tavarat vielä hieman hakee paikkojaan, 
mutta suurin osa on jo asennettu. 
Keskeneräisten töiden lista oli niin pitkä etten 
meinannut tietää mistä aloittaa.

Niimpä syntyi sitten PipiPupu.
Pupun sisällä on kauraa ja toivon että se parantaisi
meidän perheen tästä ikuisesta flunssasta.
Flunssa käy lapsella aina hengitysteihin 
ja ajattelin että lämmin kauratyyny rintakehän päällä
voisi tuoda apua. 
Söpö siitä ainakin tuli.