lauantai 18. elokuuta 2012

Syystakki

Tämä takki on ollut tekeillä niistä vuosista asti 
kun Marimekon tehtanmyymälässä
kaikki vaatetuskankaat maksoivat 6€/m.
Kangas on ihanan joustavaa ja oli minun mielestä ihan takin näköistä.
Sopivaa kaavaa ja inspiraatiota etsiskeltiinkin sitten 
aika monta vuotta.
Kaava on löydetty  1/2004 Moda lehdestä
ja pieniä muutoksia mun kroppaa varten 
sekin tarvisi.
Hieman kiritää hauiksen kohdalta ja 
hartiatkin kinnaa. Muuten oikein mainio.

Hupussa samoin kuin hihoissa on mustaa resoria.
Hupun yläreunassa on tommonen lippa 
joka hieman kiristää huppua ja pitää sen näin ollen
paremmin päässä.
Kaavassa erityisesti tykkään siitä, että huppu nousee
korkealle kaulan kohtalta.
Ihan jees takki ja tulee varmasti käyttöön
hieman viileämmillä keleillä.





tiistai 14. elokuuta 2012

UuuuuAaaaaaUuuuuuAaaaaa!

Niinhän siinä kävi että minunkin oli pakko tilata
Majapuulta paloauto neulosta.
Niin hyvältä näyttivät kaikki siitä tehdyt vaatteet
eri blogeissa.
Kun kangas sitten tuli oli hieman pettynyt.
Värit ja kuviot ei oikein napannu.

Neuloksesta syntyi kuitenkin  huppari 
johon olen enemmän kuin ihastunut.
Se on totta, että joissan tapauksissa
kangas näyttää paremmalta valmiina vaatteena.

Vielä kun saisin pojan 
laittamaan sen edes kerran päällensä 
ennen kuin se on liian pieni.

Taskujen tekeminenkin oli yllättävän helppo nakki.
Kaava on taas ottobresta 4/2012.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Traktorimiehen välipala

Traktorikangas on muistaakseni tilattu Ikasyriltä ja 
kaava uusimmasta Ottobresta. 
Mukava peruspaita koossa 110 cm.

Innostuin tekemään tänään mansikkakiisseliä.
Edellisen kerran hommaa olen kokellut noin vuosi sitten
ja siitä ei todellakaan tullut syötävää.
Oli melkosta klimppiseosta se.
Tämä kelpasi kuitenkin koko porukalle.
Lieneekö sen takia että lisukkeena oli vaniljakastiketta.
Nam.

maanantai 6. elokuuta 2012

Diktaattorin villahousut

Kerrankin ajoissa villahousujen kanssa. Ajatuksissa siintää
jo syksy ja kylmä talvi. Talvi tässä talossa saattaa olla hieman viluinen
ja halusin ajoissa tehdä lämmikettä. Pöksyt on omalla kaavalla Nalle-langasta
ja kuvio jostain vanhoista ristipistomalleista sovellettu.
Ihan kivat mutta jos jaksan niin voisin purkaa kuvion ja 
tehdä vaikka tähdet polvien paikalle.
Hyviä neulekuviomalleja otetaan vastaan.

Tämäkin projekti sai alkunsa. 
Eli pojalle ollaan vaihtamassa sänkyä isojen poikien sängyksi 
kun jalkapohjat ottaa jo pinnasängyn laitoihin kiinni.
Päiväpeitto johon on tulossa vielä mahdollisesti tummansininen 
reunus, kuviotikkausia ja kankaanpainoa. 
Tämä odottelee siis lisäinspiraatiota.

Maailman mahtavimpia
 valkosuklaa-mustikka muffinsseja noin 16 kpl

Ainekset on:
225 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 dl maitoa
3 dl mustikoita (laiton enemmän)
50 g valkosuklaata (laitoin paljon enemmän)

Uuniin 200 astetta ja noin 20 min.